Skip to main content
Blogikirjoitus

Joulu tulee myös tänä vuonna

Yrityksissä on vuosittain kaksi ehdotonta sesonkia: Juhannus ja Joulu. Mistä tiedetään, että juhannussesonki on varmasti ohi? Siitä, että lehdet ovat ehkä tippuneet puusta, terassit ovat tyhjentyneet, veneintä nostetaan vedestä, ilma on jäähtynyt, kissatalot pullistelee kesäkissoja.

Miksi Joulu on yrityksille sesonki? Suomalaisten joululomat alkavat. Tuhansien yritysten ja organisaatioiden tuhannet ahkerat puurtajat odottavat pääsyä työpaikoilta loman lyhyeen helpotukseen ja runsaiden pöytien sekä hyvin kypsyneiden juomien äären. Sekä tietysti avaamaan kaikki mahdolliset lahjat, joita toisillemme pyyteettömästi annamme. Tuohan pukki varmasti tuohikontillisen uusia 6G – laitteita, että saadaan aika kulumaan ja kaikki vastuullinen suklaa syötyä?

Tästä syystä kaikki yrityksen kehitysprojektit tulee saada valmiiksi ennen joululoman alkua.

”Joulu tulee myös tänä vuonna.”

Kehitysprojektit

Yrityksissä on käynnissä vuoden ympäri lukuisasti erilaisia kehitysprojekteja. Yritysten toimintaa tulee kehittää, jotta taloudelliset tulokset parantuvat ja menestytään kokoajan kovenevassa kilpailussa. No, jos ei menestytä, niin ainakin pysytään leikissä mukana – asia näin pulkkamäkitermein ilmaistuna.
Usein kehitysprojekteja johtaa projektipäällikkö toimitusjohtajan johtamana. Hallitus valvoo, että toimitusjohtajan johtamat projektit tuovat yritykseen kehitystä, jotta pysytään mukana kilpailussa.

”Joulu tulee myös tänä vuonna.”

Kiire ja resurssivaje

Kysytkö usein kollegaltasi: ”onko sinulla kiire?”. Mikäli projektin alussa ei vielä ole kiire, niin lopussa lopulta tulee kiire. Projektipäällikkö syyttää kiireestä resurssivajetta. Toimitusjohtaja ei voi antaa lisää resursseja, koska koko projektisalkun budjetit paukkuvat pakkasella nyt, kun pakkanen jäätää tuulilaseja ja muutenkin pörssisähkö on vaihtelevan hintaista.

”Joulu tulee myös tänä vuonna.”

Parkinsonin laki ja S – käyrä

”Työ täyttää sille varatun ajan”, kertoo meille C. Northcote Parkinsonin laatima laki. Laki voidaan yleistää muotoon: ´minkä tahansa resurssin kulutus pyrkii nousemaan sen tarjonnan maksimiin.´ Vaikka projektipäällikkö saisi lisää resursseja, ne loppuisivat kesken – ja lopussa tulee kiire.

”Joulu tulee myös tänä vuonna.”

Tilannekuva

Onko tilannekuva selkeä ja ajan tasalla. ”Ei ole”, vastaa projektipäällikkö toimitusjohtajalle. No, miksi ei ole?
”Meillä ei ole aikaa ja resursseja päivittää projektiaikataulua.”, vastaa projektipäällikkö. Tästä seuraa hämmennys ja hallitukselle esitettäviin raportteihin tiedot hankitaan nopeasti ChatGPT:llä – koska virallisen oloista tekstiä ja kaaviota tulee niin helposti ja paljon, ettei johto niitä oikeasti jaksa edes vilkaista.

”Joulu tulee myös tänä vuonna.”

Onni suosii valmistautunutta mieltä

Kuulostaako kaikki edellinen kovin tutulta? Menestyksen avaimet ovat yksinkertaiset:
1. Tee oikeita asioita.
2. Tee oikeita asioita oikeassa järjestyksessä.
3. Tee oikeita asioita oikeassa järjestyksessä ja oikein.

Miten?

Tilaa Lasselta Tiekartta: kartoitetaan tilanne, asetetaan oikeat asiat oikeaan järjestykseen ja Joulu saa tulla ihan vapaasti – myös tänä vuonna.